sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

6.4.-12.4. Kulttuuriviikko


6.4. Maanantai
Vapaa päivä. Kiinassa on hautojen lakaisupäivä.
Lähdettiin kiertelemään kaupungille, tutustumaan lähemmin ruokakatuun, joka on täynnä ruokakojuja. Sieltähän olisi löytynyt isoja paistettuja skorpioneja, hämähäkkejä ja käärmeitäkin, mutta niitä emme rohjenneet maistamaan. Päivä kului rennosti kaupungilla kierrellen ja shoppaillen.

7.4. Tiistai
Koulussa kulttuuriin tutustumisviikko koko meidän poppoolla joensuulaisten kanssa. Päivä kului askarrellessa suomen ja kiinan liput taittelemalla ja leikkailemalla. Tehtiinpä myös värikkäät lumihiutaleet ja opeteltiin nätti koristeellinen sidontatekniikka lumihiutaleeseen kiinnitettävään naruun.

8.4. Keskiviikko
Päivät kulttuurin parissa jatkuu. Opettelimme maalaamaan perinteisellä kiinalaisella maalaustekniikalla pieniä lintuja riisipaperille sekä kirjoittamaan kiinalaisen kirjaimin (kalligrafia) sanat ”ikuisesti” ja ”rakkaus”. Pakko myöntää, että kirjoitustekniikka on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja helppo.


 
 

9.4. Torstai

 Aamupäivällä päästiin tutustumaan Tai Chin alkeisiin ja iltapäivällä opettelimme valmistamaan teetä oikeaoppisesti sekä pääsimme hieman maistelemaan eri teelaatuja. Teen valmistaminen perinteiseen kiinalaiseen tapaan on aikaa vievää puuhaa, lähestulkoon taidetta. Muutaman oppilaan kanssa kävimme illallistamassa Sanlitun kadulla (tunnettu baari ja ravintola alue) ja tutustumassa iltaelämään, ja hauska iltahan meillä olikin.


10.4. Perjantai
Saimme perjantain viettää valitsemallamme tavalla kulttuuriin liittyen. Niinpä aamupäivällä suuntasimme osan porukan kanssa luonnon historian museoon, jossa nähtiin mm. täytettyjä eläimiä, fossiileja ja dinosauruksien luita. Kulttuuriin tutustumista jatkettiin kiertelemällä pientä hutongia ympäriinsä, joka oli täynnä katuruokakojuja ja hedelmien myyjiä. Kati kävi testaamassa akupunktion. Alkuillasta suunnattiin isolla porukalla Sanlitun kadulle illallistamaan Let’s Burgeriin, jossa oli todella hyvät hampurilaiset, lähestulkoon best we ever had! Siitä ilta meidät johdatteli muutaman mutkan kautta Salsa Caribeen salsailemaan ja tanssimaan!




11.4. Lauantai
Sateinen päivä, joka muuttui iltaa kohti ukkoseksi. Päivä meni lähestulkoon lepäillessä ja toipuessa salsan rytmeistä. Ensimmäinen päivä, jolloin tuli kunnolla levättyä ja otettua rennosti katsomalla elokuvaa hotelli huoneessa. Illallinen hankittiin lähikujan ruokakojusta: frittikanasuikaleita. Samalla reissulla kastuttiin läpimäriksi kaatosateessa. Enää on viikko jäljellä Kiinan maalla.

12.4. Sunnuntai
Aamupalan jälkeen suunnattiin Aquariumiin. Koska Pekingin eläinpuiston Aquarium tuntui hintavalta, eikä sinne olisi päässyt kuin ostamalla ensin pääsylipun jo nähtyyn kehnoon eläinpuistoon, päätettiin suunnata toiseen, Blue Zoo Aquariumiin. 120rmb pääsymaksu kyseisestä paikasta osoittautui kuitenkin hieman ylihinnoitelluksi paikan pienuuteen ja nähtävillä olevien merenelävien suhteen. Illalla kävimme meidän Porvoon porukan kanssa ryhmäillallisella japanilaisessa ravintolassa Hatsunessa, joka kyllä osoittautui joka euron/rmb:n arvoiseksi! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti